Olut ja futis ovat lyömätön pari - ainakin mitä eri jättipanimoiden sponsorisopimuksiin tulee. Eikä siinä mitään, panimoiden sponsorointiohjelmat sisältävät usein myös yhteiskunnallisesti hyödyllisiä sävyjä, kuten junnufutaajien tukemista, kenttien ylläpitoa ja tuomareiden koulutusta. Tämän lisäksi panimojätit ovat muistaneet urheilumarkkinoinnissa korostaa myös juomisen kohtuullisuutta. 

Mutta onhan se mielenkiintoista, miten jenkkiläinen olutjätti Budweiser saneli tuelleen ehdot Brasilian futiksen MM-kisoissa. Brasilian lainsäädäntö kun ei salli alkoholijuomien myymistä ja nauttimista jalkapallostadioneilla. Samaan aikaan, kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on tehnyt iät ja ajat yhteistyötä Anheuser-Busch InBevin kanssa (konsernin omistuksessa mm. Budweiser -brändi). Brasilian lainsäädännöllinen etiikka oli siis ristiriidassa olutjätin (ja siten myös FIFA:n) tulostarpeen kanssa. Lähtökohtaisesti oltiin niin sanotussa pattitilanteessa. Tai oltaisiin oltu, ellei pöytään olisi isketty sellaisia summia, jolla Pietikäisen pienpanimokin muuttaisi toimintansa piimätehtaaksi. Brasilialla ei luonnollisesti ollut varaa menettää kisoja, jonka valmisteluissa liikuttiin myös myöhemmin eettisesti harmaalla auleella. Niinpä FIFA:n painostuksen alla Brasilia nyökytti päätään ja maahan tehtiin erikoislupalaki, jolla vuoden 2013 Confederations cupissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa sai (ja saa tällä hetkellä siis) myydä ja juoda bisseä. Mutta ei varmasti tarvitse erikseen arvuutella, mitä yhtä ja ainoaa bisseä!

Tämän valossa Budweiserin MM-kisamainonnan slogan "Rise as one" saa kaikuunsa muutamankin erilaisen sävyn. Kohtalon ivaa, että mainospuffin tähtenä häärää Axl Rose, joka ei itsekään ole varsinaisesti varjellut musiikillisia aarteitaan myöhemmältä kaupalliselta nyhtämiseltä. 

https://www.youtube.com/watch?v=6WZyUbHYQRo

Screen-Shot-2014-06-12-at-3.44.25-PM-nor

Sinällään huvittavaa, että vuonna 2006, kun MM-skabat pidettiin Saksassa, nousi paikallinen kansa barrikaadeille. Saksalaiset kun ovat tottuneet vaatimaan oluelta, joten Budweiserin kaltaisen "tiskiveden"* monopoli-asema kisapaikoilla tuntui luissa ja ytimissä - kurkunpäästä puhumattakaan.