"You gotta feel Berlin" kehoitaa 69 Eyes -bändi biisissä. Oluen ystävälle tuo kehoitus on enemmänkin käsky. Tätä käskyä noudattaen kiskasin pari olutta lentopelkooni ja suuntasin niiden turvin Air Berlinin siivillä Saksan pääkaupunkiin - vapaan rakkauden ja huurteisen oluen Berliiniin.

Kuumaa oli. Pienoinen yllätys, että olutmaaksi kutsutussa Saksassa, tai ainakin sen pääkaupungissa, joutui metsästämään hyvää olutta. Betonihelvetin keskellä olevien perusbaarien ja -ravintoloiden oluthanamäärä tuntui olevan lähes poikkeuksetta kaksi: pilsneri ja venhäolut. Nämäkin usein melko mauttomina ja vetisinä versioina. Sain vihjeen, että mikäli haluan enemmän kaupungilta ja oluelta, kannattaisi suunnata Friedrichshain-Kreuzberg -alueelle. Sieltä avautuisi boheemimpi ja sitä myötä viihtyisämpi Berliini. Niinpä suuntasin muurin pätkien ohi Kreuzbergiin. Talojen seinustoja koristivat graffitit, katujen varrella seisoi runsaasti puita ja koko paikka kuhisi elämää. Täältä jos jostain löytäisin hyvää Saksalaista olutta. 

Kreuzbergin laitamilta, aivan junaradan varrelta löytyi Skalitzerstraße 50 ja pieni pubi nimeltä John Muir. Asiantunteva baariheppuli tarjosi allekirjoittaneelle Ratsherrn -nimistä Pale Alea. Hampurilaisen panimon olut osoittautui herkulliseksi, juuri sellaiseksi jollaiseksi paikallisen oluen olin etukäteen mieltänyt. Maltaan ja humalan tasapaino oli erinomainen. Nyt alkoi näyttää hyvältä ja aurinkokin sopivasti laskea mailleen.

Hyvästä suosituksesta innostuneena jankkasin heppulilta lisää vinkkejä. Niiden perusteella maksoin kolme ja puoli euroa oluesta nimeltä Crew Rebublican Drunken Sairor. Kyseessä oli Munchenilaisen panimon sopivasti humalainen Ippe, eli IPA. Erinomainen runko. Saksassa ei näköjään keulita niin helposti humalan kanssa samoin kuin esim. Yhdysvalloissa.

Matka jatkui. Keskeltä Kreuzbergia Oranienstraßen varrelta löytyi läävä nimeltä Franken, joka oli vähän kuin paikallinen Loose, mutta pienempi. Hakattuani tovi nurkasta löytynyttä Iron Man -flipperiä, tilasin mutu-tuntumalla Augustinebräu Munchenin Hellin. Kyseessähän oli ruotsinlaivabisseä muistuttava vetinen laakeri. No, siinähän se meni samalla kun bongaili kadulla parveilevia ihmisiä.

Takaisin hotellille suunnistaessa, löytyi Theodor-Heuss-Platzin kulmilta Prime Kebap, niminen katuruokaketju. Leppoisan eloisasta paikasta tarttui käteen kylmä Becks, sekä elämäni paras Döner Kebap. Pita-leipä oli pinnalta rapeaksi paahdettu, mutta sisältä pehmeä. Liha oli sopivan mausteista ja kastikkeissa jytyä juuri sopivasti. Juuri täydellinen nuijanukutuspiikki.

Vaikka hotellihuone oli kylmä, nousi aurinko taas ja pisti kuumuuden kaupungin ylle. Sitä myötä eksyin Cafe Zoo -nimiseen paikkaan. Berliinin kuuluisan eläintarhan tuntumassa sijainnut turistirysä oli sen hetkisen janon pakottamana ainoa virkistyspaikka. Alkuperäinen Bayerilainen Hefeweibbier hell osoittautui hedelmäiseksi vehnäolueksi, jossa banaanisuus toi mukavaa makeutta. Tämä konstailematon ja pehmeä olut sopi hetkeen ja kuumuuteen mainiosti. Siinä samalla kuuntelin Saksalaisen aktivistin mesoamista maan kapitalismista. Sanaakaan en ymmärtänyt, mutta luulen että hän silti tunsi tulleensa kuulluksi.

Hieman illemmalla lämpötilan hieman "viilentyessä", löysin Kreutzbergista BKK -nimisen viihtyisän olutravintolan. Bier Kombinat Kreuzberk sanoista muodostuva BKK paljastui myös pienpanimoksi. Ravintolasta löytyi heidän omien tuotteittensa lisäksi myös joitain muita Saksalaisia pienpanimo-oluita. Jengi pelaili korttia, luki kirjaa, tai vaan chillaili. Tämä on oluen ystävälle ehdoton hengailupaikka Berliinissä. Itse testasin aluksi BKK:n omaa tupla-ippeä Holy Shit Alea. Ihan ei auennut, miksi nimessä oli ALE, vaikka minulle vakuutettiin ja myöhemmin itse maistoinkin, että kyseessä vahva ippe. No, pikkusieluinen saivartelu sikseen. Kyseessä oli 10% paksurunkoinen erikoisuus. Mukavasti maistui kotitekoisuus, joka ehkä korostui aiemmin päivällä juotujen "isompien panimoiden" pastöroitujen olusten vuoksi. Ihan hyvä oli, mutta ehkä jotain jujua olisin kaivannut vielä. Tai sitten ilmatila oli liian hiostava tupa-ipelle. Toisena oluena BKK:ssa otin jokun Pale Alen, joka oli tosi hyvä. En muista enää minkä panimon tai minkä niminen se oli, mutta hyvä oli - kannattaa siis kokeilla sitäkin.

Siinä masun alettua kurnimaan, lähdin metsästämään huikopalaa samaisen Kreuzbergin alueelta. Feinko Knofi Partyservice, vaikutti nimestä huolimatta hyvältä tapas-paikalta. Turkkilainen myyjä ei osannut sanaakaan Englantia, joten en oikein tiennyt mitä kaikkea tilastin. Hyvää silti oli - sekä ruoka, että kaveriksi tilattu Rothuas-pilsneri. Mukavasti käpymaista kitkeryyttä sisältänyt olut maistui hyvällä tavalla happaman ruoan kanssa. Toivon mukaan en silti tietämättäni syönyt mitään kovin epä-eettistä.

Matkan loppupuolella, Freudenstadtin kaupunginosasta löytyi vielä Wein & Glas Compangie, joka osoittautui mainioksi paikaksi. Yksi viihtyisimmistä baareista, mihin jalallani olen astunut. Puinen sisustus toi mieleen lähinnä mummolan. Tosin tätä mummolaa ryhditti DJ, sekä lukuiset boheemihenkiset asiakkaat, jotka notkuivat avonaisten ikkunoiden laudoilla. Täydellinen wanna-be-artistin taivas. Kaiken lisäksi paikan oma Hell-pilsu oli ehkäpä paras koskaan juomistani sellaisista. Raikas ja helppo juoda, kuten hyvän pilsun tulee ollakin. Silti mukana karheutta ja luonnetta. Piti tilata heti toinen perään. Näiden jatkoksi kokeilin myös paikan omaa vehnäolutta Potsdamer Stangea, jonka keittovaiheessa on käytetty paljon erilaisia kukkia (ei kuitenkaan laittomia kukkia). Tässä tapauksessa tekoprosessi oli kuitenkin itse olutta kiinnostavampi. Sen verran vetinen vehnäolut kyseessä oli. Kukka siinä maistui, jos oikein silmät ummisti ja ihan tosissaan siihen uskoi.

 

Kokonaisuudessaan huurteisen Berliinin metsästys onnistui varsin hyvin. Yllätys oli, että vähän pienempien panimoiden olusia joutuu Saksan pääkaupungissakin hakemaan hakemalla. Myös siellä ihmiset juovat yleisesti sitä, mikä on helpoiten saatavilla. Isompien panimoiden oluet jylläävät markkinoilla - aivan kuten Suomessakin. Vaan oli myös ilo huomata, että pienemmissä olutravintoloissa palvelu oli poikkeuksetta erinomaista ja asiantunteva. Omaan olueen suhtauduttiin rakastavasti ja kunnioittaen - Aivan kuten Suomessakin. Pois siis kansallisten eriäväisyyksien etsiminen ja "hölökytä kölökytä" hyvien olusten ja tarinoiden parissa. Mm. niistähän se hyvä elämä koostuu.

Alla vielä kuva Berliiniläisen Typograph of Terror -näyttelyn yhdestä valokuvasta. Natsi-saksan ja Gestapon vaiheita kuvannut valokuvanäyttely sikisi toinen toistaan julmempia otoksia vuosien varrelta. Ehkä juuri siksi, tämä nimenomainen kuva pisti silmään muiden joukosta. Toisinaan on ihan suotavaa "uida vastavirtaan", vaikka se vähän närää aiheuttaisikin.