Pienen hiljaiselon jälkeen Pietikäisen Pienpanimossa porisee taas. Coopersin Lager-mallasuutepurkista runkonsa saanut vahva lager on kypsynyt kylmävarastossa jo hyvän tovin. Sen tekotapa on poikennut panimon aiemmista tuotoksista siten, että humalointi on jaettu kahteen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa humala on keitetty mukaan vierteeseen. Toinen vaihe on toteutettu ns. kuivahumalointina, jossa humalaa on pistetty mukaan käymissankoon itse käymisen loppuvaiheessa. Tällä kaikella on tavoiteltu voimakkaampaa humalakatkeroa. Luonnettaan mukaillen olut on saanut ristimänimen Lärvilaakeri.

IMG_20141002_170907-normal.jpg

Lärvilaakeri on jonkin sortin kunnianosoitus aikoinaan vaikuttaneelle saksalaiselle teologille Martti Lutherille. Luther oli aikakaudellaan monin tavoin hieno mies, joka ymmärsi oluen arvon. Lokakuussa 1517 hän naulasi Wittenbergin kirkon seinään 95 teesiään, jotka haastoivat vallallaan olleen katolilaisen opetuksen mm. katumusharjoitusten, Paavin vallan ja muun höpöhöpön suhteen. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan ainakin osa kyseisistä teeseistä kirjoitettiin (ja varmasti sitäkin useampi ideoitiin) huurteisen kolpakon ääressä. Tässä apuna lieni Lutherin vaimo, joka ex-nunnana osasi oluenpanon jalon taidon.

Martin%20Luther%20-%20Nailing%20His%2095

Martti naulaa.

 

martin-katherine-luther-normal.jpg

Martti ja Martin emäntä.

 

Nykyajan luterilaisuuden yhdistäminen ankeuteen on perusteeton ja pitkälti sosiologi Max Weberin syytä, joka aikoinaan osoitti protestanttisen etiikan ja kapitalismin yhteyden. Luther itsehän oli mitä eläväisin hahmo, jolle olut, makkara ja iloinen musiikki oli kaikki kaikessa (perus saksalainen siis). Hänen lähtökohtanaan oli se, että hommat hoidetaan kunnolla ja sen jälkeen otetaan lunkisti. Melko yksinkertainen, mutta sitäkin hienompi ajatus aikakaudesta riippumatta.

Pietikäisen Pienpanimo haluaa Lärvilaakerin myötä tuoda iloista kilinää ja leppoista porinaa syksyn pimeisiin iltoihin.