Olut- ja ruokaravintola Viisi Penniä on toiminut samassa paikassa Töölön ytimessä jo vuodesta 1956 lähtien. Pitkien perinteiden lisäksi paikka on tunnettu myös laadusta. Läpi vuosien henkilökunta on ollut asiantuntevaa ja juomavalikoima kattava. Ruokapuolella on saanut konstailematonta murkinaa. Näistä osa, kuten esim. Pennin pannu on saavuttanut jo kaupunkilegendan maineen. Kaikesta tästä huolimatta, ravintola on kuitenkin polkenut paikoillaan viime vuodet ja aavistuksen räkälöitynyt. Lisäksi ruokailutilan ja oluttuvan eri sisäänkäynnit ovat hankaloittaneet kokonaisvaltaista ravintolakokemusta. Siksipä ainakin allekirjoittanut toivotti tervetulleeksi uuden ja uljaan olut- ja ruokaravintola Viisi Penniä, joka avattiin rempattuna tänä syksynä.

safe_imageCAB1BOZV.jpg

Tyylikkäästi brittityylisesti sisustettu Viisi Penniä huokuu laadukkuutta, muttei ole menettänyt askeettista viehätysvoimaansa. Ruoka- ja juomapuoli ovat nyt samaa yhtenäistä tilaa. Ruokalistalta löytyy kakki vanhat klassikot, mutta myös paljon uutta ja mielenkiintoista. Kantarelli-nokkosrösti kuulosti hyvälle, samoin kuin myös kevyesti savustettu lohi. Tällä kertaa voiton vei kuitenkin poronpotka. Kyytipojaksi yli kahdenkymmenen eri hanatuotteen joukosta löytyi porilaisen Beer Hunter´sin, ravintolalle vartavasten pantu hedelmäinen ja kirpakka Femman Ripsakka.

IMG_20141101_222133.jpg

Poro potkineen osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Herkullisen kermaisen ja silkkisen perunamuussin päällä ollut potka oli mureaa, mutta mehevän punakka sisältä. Vaikka käsittääkseni poronlihan kanssa tuleekin käyttää vähän ronskimmin suolaa, oli tässä tapauksessa kokilla ehkä lähtenyt vähän sirotin keulimaan. Herkulliset grillatut kasvikset tasapainottivat kuitenkin lievää ylisuolaisuutta. Pitkästä aikaa aidosti herkullinen ravintola-annos.

Seurueen toisen osapuolen tilaamat Falafelit olivat sopivan mausteisia ja rapeita. Herkullista Tsatsiki-kastiketta olisi voinut olla enemmänkin. Yksi ominaispiirre Viisi Penniä -ravintolassa on, että lähes jokaiseen annokseen tungetaan mukaan rucolaa. Liekö varastossa liikaa rehuja.

IMG_20141101_222304.jpg

Erinomaisen aterian jälkeen halusin ehdottomasti testata vielä uutta ja paljon mainostettua Real Ale -hanaa. Tämä perin brittiläinen tapa tarjota olutta toimii siten, että juoma pumpataan lasiin alipainepumpulla. Lämpimässä käyvä olut valmistuu yhä ravintolassa oloaikanaan, eikä sen myyntiaika ole kovinkaan pitkä. Käytännössä juoma on "normihanabisseä" hieman paksumpi ja hiilihapoton. Suutuntuma on ehkä hieman väljähtävä, mutta tällä tavoin eri maut pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Ravintolan hanassa ollut tumma Dark Star Original oli allekirjoittaneen ensimmäinen "oikea" Real Ale -kokemus, eikä lainkaan hassumpi sellainen.

Summa summarum: rempattu Viisi Penniä on liikkeellä tosissaan ja haluaa näyttää alati kasvavalle olutravintola-skenelle olevansa yksi kauneimmista. Siinä se onnistuukin.  Paikka on viihtyisä seurusteluun. Tarjolla on myös aikakausilehtiä ja eri lautapelejä. Sekä ruokalista, että hanatuotevalikoima tarjoavat siinä määrin kiihoketta mielelle, että lähitulevaisuudessa lienee luvassa useampikin vierailu Töölön sydämeen.