Ehkä vaikea uskoa, mutta joululoman aikana tuli tehtyä muutakin, kuin maisteltua sesongin olusia. Tsekkasin mm. Netflixistä kokonaisen tv-sarjan tuotantokauden (Welcome to Sweden), kävin lätkimässä kiekkoa kylän kaukalolla ja rakentelin erilaisia leluja poikani kanssa. Ruoka oli hyvää (kuten aina), mutta alkoi tökkimään muutaman päivän jälkeen (kuten aina). Onneksi eri olusilla pystyi tuomaan hieman vaihtelua ruoasta irtoaviin aromeihin. Aattoillan aterian kruunasin perinteisin menoin Schlengerlan urbockilla, jonka kaveriksi kokeilin myös oman kotioluseni toimivuutta happaman jouluruan kanssa. Alkuperäinen suunnitelma Prykmestarin jouluoluesta ja Stadin Panimon American Barley Winesta hupeni, koska Muuramen tienoilta en kumpaakaan löytänyt (ruoskaa paikalliselle Alkolle ja lähiruokakaupalle).

IMG_20141225_094949.jpg

Tässä hieman tarinaa siitä, mitä muuta tuli maisteltua. Muistiinpanot on kirjoitettu "paikan päällä", joten niiden laatu ja kattavuus ovat suhteessa myös sen hetkiseen ruumiin ja mielen herkkyyteen. Kaikki mainitut oluset löytyvät joko Alkosta, tai olut-tietoisista ruokakaupoista.

OLUTPAJA JOULUOLUT:

Pullon etiketti lupaa viimeisen päälle bulkkibisseä. Yllätys onkin melkoinen, kun sisältö osoittautuu tasapainoltaan erinomaiseksi pintahiivaoluseksi. Maku hedelmäinen ja humalan katkero erinomaisesti säännöstelty. Aromihumalointi niin ikään onnistunut, jonka seurauksena olusen tuoksu on jumalainen. Todella suositeltava hankinta ruokakaupan hyllyltä!

HIISI KEITO:

Lyhyessä asemassa lähes kulttiasemaan noussut jyväskyläläinen Hiisi-panimo ei ole toistaiseksi onnistunut vakuuttamaan allekirjoittanutta. Keiton kanssa käy samoin, kuin monen muunkin panimon olusen kohdalla: pullossa on liikaa hiilihappoa, jonka seurauksena vaahto on liian runsasta ja juomiskokemus sen seurauksena mauton tai kitkerä. Tosin, koska varsinkin pitkäkaulaisten 0,33 -pullojen kohdalla tykkään nauttia oluset usein suoraan pullon suusta, voisi kokemukset Hiisi-tuotteiden kohdallakin parantua, jos malttaisin kiltisti kaataa ne lasiin.

REKOLAN PANIMO TALVEN TÄHTI:

Myös Rekolan panimon tuotteet ovat aiheuttaneet kohdallani kulmakarvojen nostatusta. Talven tähti osoittautuu silti yhdeksi parhaista maistamistani panimon olusista. Erinomainen esimerkki onnistunesta "mausteolusesta". Kaneli, tähtianis, kardemumma ja neilikka tuovat hauskan lisän olusen makuun ja tuoksuun. Vaikka mausteita on paljon, ei maku ole silti sekameslka, vaan erinomaisen puhdas ja tasapainoinen.

IMG_20141223_194309.jpg

ST EDMUNDS GOLDEN BEER:

Kirkas ja vaalea brittiale. Ihan kivasti humaloitu, mutta muuten jää pahasti ns. normibulkkiolusten varjoon. Mausta irtoava sitrusmaisuus piristää ja etiketti on kiva, mutta kokonaisuutena - ei jatkoon!

IMG_20141223_212111.jpg

SAIMAAN JUOMATEHDAS TOLKKU:

Suomen alkoholipolitiikkaan "kommentoiva" olunen jää melko tyhjänpäiväiseksi kannanotoksi. Hedelmäiset aromit hellivät makunystyröitä, mutta vain jos käyttää normaalia enemmän hyvää mieltä ja mielikuvitusta. Makuun olisi toivonut samanlaista vahvuutta, kuin kyseisen olusen sanomaan.

IMG_20141223_212242.jpg

RED HOOK AUDIBLE ALE:

Positiivisella tavalla perinteinen jenkki-ale. Portlandissa tehty Amber-henkinen olunen. Maussa lievää kahvimaista paahteisuutta. Kun sanon "ihan ok", en tarkoita sitä pahalla.

IMG_20141223_212428.jpg

WINDMER BROTHERS BRRR SEASONAL ALE:

Niin ikään hyvin jenkkityylinen olunen tämäkin. Napakasti humaloitu ja varsin virkistävä ale. Hyvä valinta hänelle, joka haluaa saunaoluseltaan enemmän.

IMG_20141225_094626.jpg

HORNBEER TOP HOP:

Tanskalaiset käsityöläisoluset ovat lähes järjestäen erinomaisia - niin myös tämäkin. Vahvasti katkeroitu ja aromihumaloitu Indian Pale Ale. Mikäli humala maistuu, on tämä varma valinta. Toimisi silti ehkä paremmin 0,33 -pullossa, mene ja tiedä.

IMG_20141225_210405.jpg

LIEFMANS CUVEE-BRUT:

Joulun erikoisuus. Kyseinen Belgialainen olunen on ikääntynyt kirsikoiden kanssa. Maustettu niin ikään kirsikoilla, sekä kirsikkamehulla. Sisältää maltaiden ohella myös sokeria. Oma kokemukseni on (vielä toistaiseksi) sen verran rajallinen, että on vaikea maistella tätä olusena. Hedelmäinen, eikä lainkaan katkera. Sokkotestissä veikkaisin tätä enemmän skumpaksi, kuin oluseksi.

IMG_20141225_224447.jpg

BEER HUNTER MUFLONATOR:

Loppuun tuttu ja turvallinen valinta. Muflonator on tasapainoinen portteri, joka maistuu sellaisenaan, tai esimerkiksi makeiden jälkiruokien kanssa. Kahvimaisuutta ja hentoa lakritsisuutta. Miellyttävä runko.

IMG_20141225_224558.jpg

About tällaista siis. Hyviä vinkkejä mm. uuden vuoden juhlaa silmällä pitäen.