Tipaton tammikuu on yksi kummallisimmista suomalaisista. "perinteistä". Se, että joukko kansalaisia päättää jättää alkoholin toviksi, käy vielä jotenkin järkeensä. Mutta se, että tuo rituaali suoritetaan koko vuoden pimeimpänä, kylmimpänä ja pottumaisimpana kuukautena, on jokseenkin käsittämätöntä. Lisäksi melko monella tuntuu olevan pääasiallisena porkkanana se, että helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna voi ottaa sitten senkin edestä. Pitkälti tätä perusteena käyttäen, ovat valtamediassa kommentoivat terveyden asiantuntijat usein teilanneet kuukauden tipattoman todelliset hyödyt.

Karlsson_2012-01-15.jpg

Jos siis oletusarvona on, ettei alkoholin käyttö (tai siitä syntyvät seuraukset) ole henkilölle ongelma, miksi tehdä totalitäärisiä valintoja? Ainakin itselleni silloin tällöin nautittu hyvä olut parantaa elämänlaatua - varsinkin keskellä synkintä vuodenaikaa. Lisäksi kohtuukäytön terveysvaikutteista on joristu iät ja ajat. Viis veisaan siis tipattomasta tammikuusta, vaan satsaan ennemminkin kohtuulliseen koko vuoteen! Siitä huolimatta, nöyrä kunnioitus ja lasin kohotus teille, jotka toisin kohdallanne päätätte - itse en pystyisi!

P.S. Mikäli jollain on myydä/lahjoittaa hyväkuntoinen 20 litran kattila, ilmottautukaa! Vuoden ensimmäinen satsi ja koko panimon ensimmäinen täysmäskäys olisi tarkoitus pistää tulille alkuvuodesta. Tettnanger -jenkkihumalat odottelevat jo pakastimessa keittoon pääsyä.