Berliinin todellisesta sydämestä, eli Kreuzbergin kujilta löytyy pieni, mutta sitäkin luonteikkaampi helmi Bierkompinat Kreuzberg. Olen viimeisen vuoden aikana vieraillut pariin eri otteeseen Berliinissä ja molemmilla kerroilla löytänyt tieni (useammin kuin kerran) tähän pimeään ja savuiseen kapakkaan, jonka olusissa löytyy potkua useammastakin eri suunnasta. Pääsuunta omien vierailujeni yhteydessä on ollut, viime heinäkuussa Saksan TOP 5 craft beer start-up -listalle yltäneen, Schoppe Bräu -käsityöläispanimon oluissa. Jo pelkästään nimet Holy Shit IPA, Black Forest Stout ja XPA X-berg Pale Ale ovat omiaan herättämään huurteisen mielenkiinnon, eikä sisältö petä uteliaan mieltä/kieltä. Löytyy makua ja tyylitietoisuutta, mutta myös rohkeutta joka piristää jo muutaman oluen juonutta mieltä kummasti. 

28065658.jpg

Itse kapakka on melko pieni ja tunkkainen. Varsinkin jalkapallon tv-lähetysten aikaan paikka on tukossa, mutta myös muina ajankohtina saattaa joutua tekemään kompromisseja istumapaikan suhteen. Paras lähtökohta lienee saapua paikalle heti iltakuuden pintaan, jolloin ovet aukeavat. Henkilökunta on pöllähtänyttä, mutta ystävällistä. Puoliakaan listan lupaamista olusista ei löydy, mutta ne mitkä löytyvät tarjotaan rapsakkaasti korkki auki sihauttaen ja sisältöä ylpeydellä kehuen. Hienoja korulauseita ei tuhlailla. Esimerkiksi kysyessäni sitä, minkä tyylistä Black Forest (stout) oli, vilkuili baarimikko hetken pulloa ja totesi "it´s a beer. It´s a dark. It´s very good". Myyntipuhe oli sen verran tuju, että heitin vastineeksi kolme ja puoli egeä, jolla sain pullon (sisältöineen) itselleni. 

Intertank5.jpg

Bierkombinat Kreuzberg on mitä mainioin kapakka, mikäli ei säiky elämää nähneitä samettisohvia. Asiakaskunta tuntuisi olevan kattaus melko boheemia ja nuorekasta Berliinin asukkia - aitoja kapakkajääriä unohtamatta. Ja vaikka paikka ei ruokaa sen koommin tarjoile, löytyy lähistöltä useampikin mainio kebukoju. Vahva suositus siis kaupunkiin suuntaaville. Yksi suosikkipaikoistani!