Olen aiemminkin näillä sivuilla siteeranut ja viitannut herraan nimeltä Martti Luther - ja nyt aion tehdä sen taas. Kun meillä Suomessa on viime vuosina koettu ennen näkemätön käsityöläisolusten noste, olen pyrkinyt päivittämään ajatusta siitä, mitä hyvä olutkulttuuri loppupeleissä pitää sisällään. Toisinaan tuntuu, että oluen kohdalla on harmittavan usein kyse ääripäistä. Joko olutta ollaan viemässä visusti Alkoon, tai sen myyminen halutaan vapauttaa paikkaan ja kellonaikaan katsomatta. Joko sitä maistellaan, haistellaan ja arvioidaan, tai sitten vedetään vaan kännit. Nyt eduskuntavaalien alla, se on takuuvarma aihe, jolla saadaan aina joku osapuoli älähtämään. Olut on kiistakapula, vaikka samanaikaisesti se on niin koostumuksensa, historiansa, kuin olemuksensakin puolesta synonyymi sanalle leppoisa. 

Reaganin Ronald leppoisissa merkeissä.

Ja, jottei aasi hukkuisi, niin rakennetaan se silta Lutheriin. Saksassa 1400-1500-luvulla vaikuttanut jamppa oli luterilaisuuden perikuva (kirjaimellisestikin). Arjen askareet hoidettiin kunnolla, mutta ilman sen suurempaa älämölöä. Muu aika sitten pohdittiin elämää ja ennen kaikkea nautittiin siitä. Ja mikäs siitä oli nauttiessa, kun huushollissa piti järjestystä emäntä, jonka taitoihin kuului mm. oluen paneminen. Sen enempää tuota aikaa nähneenä en voi olla asiasta varma, mutta epäilen vahvasti, ettei Martti kiskonut viikottain perinteisiä perjantain nollauskännejä. Toisaalta, kuva olutta haistelevasta ja sen väriä arvioivasta Lutherista tuntuu sekin vieraalta. Kaikki kirjoitettu tieto puhuu sen puolesta, että hän suhtautui niin olueen kuin elämäänkin kriittisesti, mutta konstailemattomasti. Parasta tuli vaatia, mutta siitä ei tarvinnut tehdä numeroa. 

Lähtökohtaisesti se, että olut nautitaan nykyään yhä enenemissä määrin laatutietoisena, on valtava harppaus kohti parempaa maailmaa. Silti, samaan aikaan pieni känkkäränkkä sisälläni vieroksuu sitä tapaa, jolla olutta arvioidaan samalta kuulostavin kriteerein kuin millä esim. viiniä on totuttu arvioimaan (vaikka toisinaan sorrun itsekin siihen). Viinin painotus historissa on nimenomaan eliitin juomana, kun taas olut on mielletty kansantajuisemmaksi. Tietenkin juomakulttuuriset erot ovat olleet (ja ovat yhä) myös maantieteellisiä, mutta karrikoidusti viini on herrojen ja olut meidän narrien juoma. Näin ollen, kauneinta oluessa ei ole sen maku, tuoksu tai ulkonäkö. Sen sijaan, kauneinta oluessa on siitä nauttivat ihmiset, sen seurassa syntyvät tarinat, kaipaukset, huokaukset, kippistelyt, naurahdukset... Kaikki se elämä, mitä oluen ympärillä tapahtuu. 

LINKKEJÄ AIHEESEEN: 

Ilkka Malmbergin kolumni HS (Martti Lutherin kanssa bisselle)

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1359436656500

Pappi Lari Junkkarin haastattelu ILTV (olut ja luterilaisuus)

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201503010150408_v0.shtml