Puolassa sijaitseva, reilun 600 000 asukkaan Wroclaw (lausutaan Vroooshhhlaaavv) ei ole kenties itsestäänselvin vaihtoehto hyvien olusien metsästyspaikaksi. Hieman lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin sen, että kaupunki on olutkulttuurinsa puolesta varsin kelpo sekoitus perinteitä ja modernia. Kuten lähes kaikkialla muualla Keski-Euroopassa, myös Puolassa olut on arvostettu juoma, niin ruoan kanssa, kuin myös ihan seurustelujuomana. Niin ikään Keskieurooppalaiseen tapaan, Wroclawin sydän on vanhassa kaupunginosassa, josta seurueemme löysi joitain enemmän tai vähemmän mainioita juottoloita.

KRAKOW-WROCLAW.jpg

Vanhan kaupungin ytimestä löytynyttä Bierhallea voi kuvailla Saksalaiseksi olutversioksi suomalaisesta Rax-pikaruokaketjusta. Melko mauttoman markettimaisessa sisustuksessa perinteiseen Saksalaiseen olutkostuumiin pukeutuneet tarjoilijat laskivat hanasta muutamaa talon omaa olutta. Vaikuttivat perinteisiltä Saksalaisilta olusilta, joita sai joko 0,4 tai 1 litran annoksina. Pari pienempää tuopposta talon omaa Piwo Marcowea meni alas muitta mutkitta. Semmoista amber-henkistä, punertavaa oktoberfest-bisseä. Paikan yli-innokas, Pinokkiota ulkoisesti muistuttava miestarjoilija mainosti sitä, että talon olusia sai myös ostaa mukaan - joko pullossa tai kekrissä. Sai nyt kuitenkin jäädä.

Vanhan kaupungin kujilta löytyi myös varsin laatutietoinen hipsterioluthelvetti Kontynuacja. Paikka on noteerattu myös BeerRate-sivustojen kärkipäässä (Wroclawin tarjonnan osalta siis). Kun paikan kliinisestä sisustuksesta pääsee yli, on luvassa erinomainen kattaus Puolalaisia käsityöläisolusia. Seurueemme vieraili paikassa pariinkin eri otteeseen. Toisin kuin muualla Puolassa, Kontynacjassa asiakaspalvelu oli erinomaista. Olutta sai maistaa hanasta ennen varsinaista ostopäätöstä ja tarvittaessa tuli myös asiantunteva selostus sen sisältämistä ainesosista. Vielä kun muistaisi mitä joi. Tuppaa ulkomailla nuo nimet olemaan sen verran unohdettavia. Joka tapauksessa, semmoista herkullista IPA:a löytyi ainakin, jossa oli kevyt kukkainen aromi. Reissun paras tuoppi.

WP_20151116_16_30_09_Pro.jpg

Puolalainen asiakaspalvelu on isossa kuvassa hidasta ja nuivaa. Palvelu on kohteliasta, mutta vain sen verran kuin on tarve. Myös ruoka-annoksia joutuu toisinaan odottamaan pitkänkin tovin. Puolalainen ruoka sen sijaan on varsin taikinapitoista. On leipää ja torttua, joiden sisään saa valita eri sortin täytteitä. Jekku piilee kuitenkin siinä, että kaikki on nimenomaan leivottu taikinan sisään. Pidemmällä reissulla sepelvatimotaudin vaara on siis todellinen.

InstagramCapture_46fd89c8-91a5-4897-b396

Mikäli turistipaintotteinen vanha kaupunki alkaa sylettää, löytyy keskustan laitamilta myös paljon pubeja, jotka ovat paikallisten suosiossa. Hipsterikulttuuri elää ja hengittää Wroclawissa, joten näennäisesti askeettiset pubit voivat olla kalustettu esim. elokuvateatterin tuoleilla. Olusten tarjonnasta esiin nousevat paikallisten pienpanimoiden trendi: jenkkihumaloidut IPA:t. Tosin tuo trendi taitaa kattaa koko maapallon tällä hetkellä. Joka tapauksessa, nopean katsannan perusteella Puolalainen käsityöläisolutkulttuuri on rikasta ja monipuolista. Tosin, mitään selkeää omaa suosikkia en matkan aikana löytänyt.

InstagramCapture_84109c3c-5e57-4f2d-b8d0InstagramCapture_4fc5192d-9b2e-466e-9213